sunnuntai 13. joulukuuta 2015

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Salikisat Varkaudessa

Suomen kahvakuula ry, Varkauden paikallistoiminta järjestää salikisat lauantaina 16.1.2016 Varkauden fysiokeskuksella, Kauppakatu 28, 78200
kisailmoittautuminen klo 10.30 alkaen, ensimmäinen lähtö klo 12.

Lajeina OAJ/työntö, tempaus, OALC/LC, biathlon.

Kisoihin otetaan 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen sähköpostilla rautaneito@windowslive.com 8.1.2016 mennessä. Osallistumismaksu 10€, maksetaan käteisellä paikan päällä.
Kerro sähköpostissa laji, kuulakoko sekä mahdollisuutesi toimia myös tuomarina.

Kannattaa ottaa omia kuulia mukaan mikäli mahdollista.

Lisätietoja: Sanna-Maija Loikkanen, rautaneito@windowslive.com

perjantai 6. marraskuuta 2015

lauantai 3. lokakuuta 2015

Lokakuun treenit

Lokakuussa siirrytään sisälle ja samalla kellon aika muuttuu.
Treenit siis talvikauden ajan sunnuntaisin klo 14-15 Repokankaan koulun salissa.

Lokakuun treenit:
4.10.
11.10.
25.10.

Viikolla 42, eli syyslomalla, menemme Kuntorantaan Shindoon klo 18.

maanantai 31. elokuuta 2015

Syyskuun treenit

Syyskuussa treenataan torstaisin seuraavasti:

3.9.
10.9.
17.9.
24.9. EI TREENEJÄ

Viikolla 40 siirrytään sisälle, jolloin treenit pidetään sunnuntaisin 4.10. alkaen klo 14-15. Kyseisellä viikolla ei siis torstaitreenejä enää.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannustreenit peruttu sekä loppukesän treeniajat

EI treenejä tänään.
Hyvää juhannusta kaikille!!

Heinä- ja elokuussa treenataan torstaisin seuraavasti:
2.7.
9.7.
16.7.
23.7.
30.7. TREENIT PERUTTU!
6.8.
13.8.
20.8.
27.8. EI TREENEJÄ

maanantai 11. toukokuuta 2015

Touko-kesäkuun treenit

Kesäaika on alkanut ja treenaillaankin nyt syksyyn saakka Repokankaan koulun pihalla. Pääsääntöisesti siellä välituntialueella, mutta säästä riippuen saatamme joskus myös valloittaa parkkipaikankin. Treeniaikamme on tänä kesänä torstaisin klo 18-19 muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta.
Tässä alla touko-kesäkuun treenikerrat ja ajat:

14.5. klo 18-19
21.5. klo 18-19
28.5. klo 17-18 huom! Aikaistettu aika!
4.6. EI TREENEJÄ!
11.6. klo 18-19
18.6. Juhannusaaton aatto,treenit pidetään mikäli on enemmän kuin 3 osallistujaa. Tästä kysely myöhemmin.
25.6. EI TREENEJÄ!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

19.4.2015

Treenit tänään poikkeuksellisesti ulkona. Vaalitoimitsijat ovat vallanneet salin, joten me rehkitään pihamaalla! Tervetuloa!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Sunnuntai 19.4.2015

Sunnuntaina treenataan normaalisti klo 14-15 Repokankaalla. Poikkeuksellista on, että ollaan ulkona, koska salin valtaa vaalit.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

12.4.2015 treenit

Treenit normaaliin tapaan sunnuntaina 12.4.2015 klo 14-15. Tuu reippaasti mukaan!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Helmi-maaliskuun treenit

Alustavat treenikertamme helmi-maaliskuun aikana:

8.2.
22.2.
1.3.
15.3.

Treenejä EI ole 
15.2.
8.3.
22.3.
29.3.

Mahdollisista muutoksista ilmoitan heti ensi tilassa.


torstai 22. tammikuuta 2015

Uusi treenivuosi polkaistiin käyntiin tammikuussa

Niin sitä vaan aloitettiin treenailut jo loppiaisen jälkeen. Treeniaikamme on edelleen tuttu sunnuntai klo 14-15. Muistutan treeneissä kävijöitä jäsenmaksusta: muistakaahan maksaa vuoden 2015 jäsenmaksu 31.1. mennessä. Mikäli et ole saanut jäsenpostia sähköpostiisi, tarkista roskaposti, ja jos sielläkään ei ole, niin laita viestiä hallitus@kahvakuula.fi, niin saat uudet maksutiedot.